Aktivoiduin LinkedIn:ssä pari vuotta sitten toden teolla. Minulla oli silloin iso vaikuttamis-kampanja vedettävänä työyhteisössäni ja päätin valjastaa myös ammatillisen verkoston voiman tärkeän asian edistämiseksi. Ensimmäisessä, omassa #verkostoitumishaaste essani sain valtavan vyöryn uusia jäseniä verkostooni, sillä niin moni halusi verkostoitua Suomen ainoan Kelloseppäkoulun rehtorin kanssa. Ammatillisissa piireissä voi muuten harvoin olla ainoa Suomessa, joten otin tästä myös kaiken irti hyvän asian edistämiseksi. Oli hienoa huomata, että mitä enemmän verkostooni tuli ihmisiä, sitä mielenkiintoisemmaksi ja monipuolisemmaksi uutisvirta muuttui.
Laaja verkostoituminen yli alakohtaisten rajojen on tuonut minulle erilaisia näkemyksiä ja uskon, että moni muukin on päässyt siten hieman enemmän pois omasta kuplastaan.
Käärin hihat
Kunhan pääsin alkuun LinkedIn:ssä, aloin kirjoittaa paljon mm. johtamisesta ja siitä, miten mielestäni hyvä johtajuus näyttäytyy yritysten menestystekijänä sekä työhyvinvoinnista. Kirjoitin osaamisen ja sen kehittämisen merkityksestä, erilaisten asiantuntijoiden hyödyntämisestä oman kehittymisen tukena, mutta myös omiin harrastuksiini liittyvistä asioista. Olen kommentoinut aktiivisesti toisten mielenkiintoisia keskustelunavauksia. Olen kirjoittanut myös hyvin henkilökohtaisista kokemuksista: omista haaveista ja elämässä eteenpäin menemisestä, mutta myös haasteista ja peloista.
Eniten keskustelua herättäneet tekstini ovat käsitelleet
omien unelmieni toteuttamista ja uramuutosprosesseja
ikään liittyvien käsitysten ja stereotypioiden poksauttelua
aitouden merkitystä kohtaamisissa ja johtajuudessa
millaisen kuvan puolisoni minusta valitsi ja kykenenkö näkemään itseni hänen silmin
Kuka määrittelee, mistä saa kirjoittaa?
HS:n toimittaja, Nickas Storås kirjoitti 14.12.2021 artikkelissaan Tuntemattomat puhuvat minulle, että elämme ”tunnepornon” aikaa. Hän totesi, että algoritmit ovat tunnistaneet, että reagoimme tunteita herättäviin viesteihin ja siksi ne syöttävät meille niitä yhä tihenevämpään tahtiin. Storås nimitti tätä vastoinkäymisten idealisoinniksi, jolla kerätään tietoisesti ja tarkoitushakuisesti vain tykkäyksiä.
Ajattelen, että tunteminen ja tunteiden herättäminen on ihmislajin ainutlaatuinen ominaisuus. Kirjoittaja on ehdottomasti erittäin oikeassa siinä, että tunteisiin vetoamalla voidaan myös saada aikaan paljon pahaa, ihmisryhmien sortamista ja lietsoa vihapuhetta.
En kuitenkaan ymmärrä ollenkaan, miksi Storås niputtaa samaan kastiin liikutustakin monissa herättävien, aitojen elämänkokemusten kertomisen ja sosiaalisessa mediassa lietsottavan, iljettävän loanheiton. Liikutus on Storåsin mielestä primitiivinen ominaisuus, joka taas omassa katsantokannassani on yksi kauneimmista kyvyistä, joita ihmisellä on. On hieman ristiriitaista, että samaan aikaan, kun Storås moittii poliittista piikittelyä, hän näkee negatiivisena myös ”työelämän selkään taputtelun”, joksi hän LinkedIn:in kommentointia kuvaa.
Kirjoituksensa lopuksi Storås toivoo, että voisimme vähentää tätä ”kevyttä tunnehöttöä” ja päästä siten kohtaamaan eri tavoin ajattelevia ihmisiä ja syventymään toisemme näkemyksiin. Hän peräänkuuluttaa myös sivistynyttä keskustelua.
Lisää aitoa keskustelua kaipaan myös minä. Valitettavasti, keskustelutaito on ehkä vähiten harjoiteltu taito nyky-yhteiskunnassa. Ajattelen, että todelliseen sivistykseen kuuluu niin omien kuin toisen tunteiden huomioiminen. Tunteita ei voi eikä pidä täysin ulkoistaa sivistyneestä keskustelusta. Minun ihmiskäsitykseni mukaan ihminen on kokonaisuus myös työpaikalla. Surua, ahdistusta, pelkoja ja epävarmuutta ei voi jättää kotiin tai työpaikan narikkaan.
Myös johdon tulee yhä lisääntyvämmässä määrin alkaa ymmärtää, että hyvinvoivassa työyhteisössä pystytään ymmärtämään ja paremmin huomioimaan ihmisten erilaisia, haasteellisia elämäntilanteita. Kun voi kokea tulevansa ymmärretyksi, on myös tuottavampi työntekijä.
Tästä syystä myös työelämän some-foorumilla on hyvä tuoda esiin näitä inhimillisiä seikkoja.
Miksi tunteistakin pitää puhua?
Tarkastellessani niitä viestejä ja kommentteja, joita olen saanut omiin julkaisuihini liittyen, koen, että juuri siksi, että kirjoitan asioista, jotka herättävät ihmisiä ajattelemaan myös oman elämänsä tärkeimpiä asioita (ja joista joku ehkä liikuttuukin), pääsemme lähemmäs toisiamme ja kykenemme ymmärtämään toisiamme paremmin. Keskinäistä ymmärrystä jos mitä, tämä maailma kaipaa lisää! Tällaisessa luottamuksen tunnelmassa myös muut uskaltavat alkaa avautua keskusteluun. Tällaisella keskustelulla voimme myös murtaa vähitellen Storåsinkin esiin nostamaa, somen valheellista ja kovin siloteltua kuvaa ihmisten arjesta.
LinkedIn on minulle näyttäytynyt kaikkein positiivisimpana sosiaalisen median alustoista. Pidän siitä, että ihmisten osaamista nostetaan esiin ja kannustetaan epäonnistumistenkin jälkeen.
Haasteita taklattavaksi
Vielä minulle ei ole selvinnyt, onko kyse algoritmeista, kun ammatillisesti erittäin hyvääkin sisältöä käsittelevät julkaisut eivät hevillä näytä nousevan verkoston uutisvirtaan. Vai, onko kyse meidän lukijoiden yhä valikoivammasta surffailusta? Näyttää olevan tärkeää, että otsikkorivi on mahdollisimman terävä ja herättää heti kiinnostuksen.
Yhä harvempi meistä nimittäin jaksaa ja ehtii lukea pidempiä julkaisuja ja reagointi jää pääasiassa peukuttamisen asteelle. Tunnustan, tähän sorrun itsekin. Moni julkaisuja kirjoittava toivoo kuitenkin, että juuri hänen tekstinsä synnyttäisi hyvää keskustelua. Haastankin juuri sinut tutustumaan kiinnostaviin aiheisiin ja osallistumaan keskusteluun. Silloin autat algoritmejä alkuun, jotta asiantunteva, ammatillinen sisältö saavuttaisi mahdollisimman monia muitakin.
Tavoitteeni on jatkossakin olla omalla tyylilläni esillä ammatillisella, sosiaalisen median foorumilla, sillä johtamisen ja yritysten kehittämisen erikoisosaamiseni ei muuten tavoittaisi palveluita tarvitsevia tahoja riittävästi. Palvelut, jotka eivät ole näkyvillä, eivät ole asiakkaille olemassa.
Onko inhimillisyys höttöä?
Minulle inhimillisyys on sellainen arvo, että sen tulee näkyä kaikessa tekemisessäni. Arvot ovat nimittäin vain tekoja. Olen ihmisten kehittämisen huippuosaaja juuri siksi, että kykenen tuntemaan tunteita ja myös ilmaisemaan niitä avoimesti, asettumaan muiden asemaan ja kohtaamaan jokaisen juuri sellaisena kuin hän on, oman elämänsä kipupisteineen ja haasteineen. Uskon vahvasti, että juuri oma, aito persoonani ja ammatilliset sekä yksityiselämän opit ovat erottautumistekijöitäni valmentajamarkkinoilla.
Se ei ole höttöä vaan osa ainutlaatuista ammatillista osaamistani.