Pitkäaikaistyöttömyys ei ole pelkkä yksilön kriisi – se on kansantaloudellinen riski

Pitkäaikaistyöttömyys on tämän hetken, suomalaisen yhteiskunnan yksi vakavimmista ilmiöistä. Se ei ole vain yksilöä koskeva haaste, vaan koko kansantaloutta ravisuttava riski, jonka seuraukset näkyvät vielä vuosikymmenien päästä.

Jo yksilön tasolla pitkittyvä työttömyys voi heikentää mielenterveyttä, fyysistä hyvinvointia ja uskoa tulevaisuuteen. Joulukuun 2025 lopussa pitkäaikaistyöttömiä, kaikki ainutkertaisia, yksilöllisiä ihmisiä oli Suomessa 137 700.  Laajemmassa mittakaavassa pitkäaikaistyöttömyys nakertaa työvoiman osaamista, heikentää tuottavuutta ja kasvattaa palvelujärjestelmän painetta. Kun työmarkkinat eivät vedä, ensimmäisenä maksaa yksilö, mutta pitkällä aikavälillä koko yhteiskunta.

Siksi meillä ei ole varaa odottaa parempia aikoja tarttumatta tähän haasteeseen määrätietoisesti. Ihmiset elävät elämäänsä nyt voimatta laittaa elämäänsä tauolle, kunnes talouskasvu ehkä joskus palaa.

Olen valmentanut satoja työttömiä työnhakijoita ja katsonut silmiin ihmisiä, jotka kysyvät itseltään:

Voiko silmälasit hankkia nyt vai pitääkö niiden hankintaa kuitenkin lykätä johonkin hamaan tulevaisuuteen? Onko varaa tukanleikkuuseen ennen työhaastattelua? Mitä tuotteita jättää tänään ruokakassista pois? Mitä tapahtuu, jos itse tai lapsi sairastuu, kun rahaa ei ole edes matkakorttiin, puhumattakaan lääkkeistä. Omasta kodista on luovuttava, koska vaihtoehtoja ei enää ole. Halvempaa vuokra-asuntoakin voi olla lähes mahdotonta saada.

Tämä ei ole valitettavasti marginaali-ilmiö. Se on todellisuutta yhä useammalle suomalaiselle.

Miksi pitkäaikaistyöttömyys on niin vakavasti otettava ilmiö?

Valmennustyössä olen nähnyt, kuinka nopeasti työttömyyden vaikutukset kasautuvat. Mitä pidemmäksi työttömyysjakso venyy, sitä haastavammaksi työnhaku muuttuu. Ei siksi, että ihmisen osaaminen katoaisi, vaan siksi, että yhteiskunnassa elää edelleen vanhentuneita käsityksiä työttömyyden vaikutuksista työkykyyn. Syvään juurtuneista uskomuksista kertoo, että moni asiakas kuvailee, että on joutunut itsekin tarkastelemaan suhtautumistaan pitkäaikaistyöttömyyteen oman kokemuksena seurauksena.

Aukot CV:ssä saatetaan tulkitaan rekrytoinnissa edelleen merkiksi heikentyneestä motivaatiosta tai osaamisesta, vaikka todellisuus on usein täysin päinvastainen:

  • osaaminen on tallella
  • motivaatio on äärimmäisen korkea
  • työyhteisöön halutaan palavasti takaisin
  • lyhyt tauko on mahdollisesti ollut jopa edellytys voimien palautumiselle

Kun sivuutamme työttömyyden takia hakijoita, hukkaamme valtavasti potentiaalia ja täysin turhaan.

Ikään liittyvät haasteet työllistymisessä

Ikäsyrjintä 50+ ikäryhmässä on saanut runsaasti näkyvyyttä, mutta työllistymisen haasteet eivät koske vain kokeneempia työnhakijoita. Tällä hetkellä erityisesti nuoret ja vastavalmistuneet kohtaavat suuria vaikeuksia työllistymisessä ja se on todella huolestuttavaa. Ilman valmistumisen jälkeistä, ensimmäistä työpaikkaa tulevaisuuden suunnitelmallinen rakentaminen voi tuntua lähes mahdottomalta. On kestämätöntä, jos työelämä keskeytyy jo ennen kuin siihen pääsee ottamaan edes ensi askeleita. Miten suurelta riskiltä myös perheen perustaminen tässä kohtaa tuntuukaan varmasti!

Toisessa uravaiheessa ovat 50–60+-vuotiaat, joille pitkä työttömyys voi merkitä pysyvää syrjäytymisen riskiä. Toive työurien pidentämisestä voikin siksi jäädä vain yhteiskunnalliseksi haaveeksi, kun työmarkkina alkaa taas vetää. Kun tunne tarpeettomuudesta kasvaa, myös riski siihen, että henkinen ja fyysinen hyvinvointi alkavat heiketä, kasvaa. Tämä riski ei realisoidu läheskään kaikkien kohdalla, mutta sen olemassaolo on hyvä tiedostaa. Moni kysyy: ”Työllistynkö enää ikinä? Oliko työurani tässä, 55-vuotiaana pitkäaikaistyöttömänä?”

Ikä on voimavara molemmissa ääripäissä, mutta nykyisessä työmarkkinatilanteessa siitä huolimatta yhä useampi jää ilman mahdollisuutta osoittaa osaamisensa. Olipa minkä ikäinen tahansa, pitkittyvän työttömyyden seuraukset vaikuttavat elämään ja tulevaisuuteen vääjäämättömästi. Se pakottaa kysymään:

 Jos työtä ei ole tarjolla, miten pidämme ihmiset osallisina ja yhteiskunnan osaamispohjan vahvana?

Keinot, jotka auttavat ihmisiä kiinni olemassa oleviin työpaikkoihin

Työkyvyn tukeminen oikea-aikaisesti

Ensimmäinen askel on varmistaa, että työttömäksi ilmoittautuva ohjataan hänelle oikeiden palveluiden piiriin. Jos työkyky on heikentynyt, sitä tulee tukea eikä leikata tukevista palveluista. Kuntoutukselliset palvelut ovat ratkaisevia, jotta ihminen voi joko palautua työkykyiseksi tai saada tarvitsemansa tuen ilman turhaa pompottelua. Valitettavasti työttömien pääsy lakisääteisiin terveystarkastuksiin on asiakkaitten kertomusten mukaan osin jonoutunut ja vastaanottoaikaa voi joutua odottamaan jopa kuukausia.

Valmennus heti, ei kuukausien päästä

Valmennus ei tietenkään itsessään luo työpaikkoja, mutta käytännössä olen nähnyt, että se vähentää riskiä pitkäaikaistyöttömyyden kroonistumiseen. Kun työnhaun tuki käynnistyy heti, osaamisen sanoittaminen, nykyaikaisen työnhaun hallinta ja toivon ylläpitäminen tukevat sitä, että ylipäätään on kykenevä hakemaan työtä aktiivisesti ja uskomaan mahdollisuuksiinsa työllistyä. Valmennus auttaa nimenomaan tilanteissa, joissa esim. modernin työnhaun taidot ovat puutteelliset ja/tai koetaan voimattomuutta haastavassa tilanteessa.

”En tiedä, miten olisin jaksanut ilman tätä tukea.”

”Valmennus auttoi minua palauttamaan täysin musertuneen itsetuntoni ja uskon jälleen mahdollisuuksiini ja katson toiveikkaana tulevaisuuteen.”

– valmennusasiakkaiden palautteita

Inhimillisestä, mutta myös puhtaasti eurojen näkökulmasta katsottuna voi sanoa, että valmennuksiin satsaaminen on yhteiskunnalta ollut tärkeä panostus työmarkkinan elinvoimaan. Kun työmarkkinoille tulevat ikäluokat pienenevät, yksikään työikäinen ei saisi tänään pudota työvoiman ulkopuolelle.

Keikkatyön mahdollistaminen

Keikkatyö on monelle vähintäänkin raollaan oleva portti takaisin työelämään. Se vahvistaa arjen rytmiä, lisää näkyvyyttä työnantajille ja tarjoaa työntekijöille mahdollisuuden näyttää osaamistaan käytännössä. Olen nähnyt lukuisia tapauksia, joissa lyhyt keikka on johtanut pysyvämpiin tehtäviin. Kun keikkatyöstä ja yritteliäisyydestä tehdään taloudellisesti riskialtista, viesti ihmisille on käytännössä: ”Älä yritä!” Se on väärä viesti ja kansantaloudellisesti lyhytnäköistä.

Monipuolinen verkostoituminen

Iso osa työpaikoista täytetään ilman työpaikkojen ilmoittamista työnhakukanavissa. Siksi monipuolinen verkostoituminen voi auttaa parantamaan sekä työntekijöiden että työnantajien mahdollisuuksia löytää toisensa ja tarvittavan osaamisen. Voitaisiinko erilaisista verkostoitumismahdollisuuksista tiedottaa vielä paremmin?

Entä kun töitä ei ole? – Tarvitaan poikkeuksellisia ratkaisuja

Nykyisessä työmarkkinatilanteessa avoimia työpaikkoja ei riitä kaikille. Tätä on turha kaunistella. Yhä uudelleen lääkkeiksi esitetään kuitenkin yksilöstä lähteviä ratkaisuja, vaikka tällaista massatyöttömyyttä ei ratkaista työnhakijoiden keinoilla. Tarvitaan valtiotason toimenpiteitä. Ei auta sanominen: ”Mene vaan töihin!” tai ”Hae paremmin!” Karu todellisuus on, että jopa kuvittelemiimme, työvoimapula-alojen paikkoihin hakijoita voi olla satamäärin per työpaikka. Perinteiset työllisyyskeinotkaan eivät siis yksin riitä. On välttämätöntä ottaa käyttöön useita, ehkä väliaikaisiakin ratkaisuja.

Vaikka on tärkeää tehdä tulevaisuuteen tähtääviä, rakenteellisia muutoksia, samaan aikaan tulisi kyetä toimimaan ketterästi nykyisten haasteiden ratkomiseksi vaikeassa suhdanteessa.

Koulutusta ja osaamisen päivittämistä työttömyysetuudella

Yksi yhteiskuntatason teoista voi olla esim. koulutusmahdollisuuksien lisääminen ilman perinteisiä rajauksia opinto-oikeuteen. On lyhytnäköistä rajoittaa opiskelumahdollisuuksia tilanteessa, jossa osaamisen päivittäminen olisi yksi tehokkaimmista tavoista vahvistaa Suomen tulevaa kilpailukykyä. Opiskelu pitää ihmisen kiinni arjessa ja antaa mahdollisuuden päivittää taitoja, jotka voivat olla kriittisiä suhdanteen kääntyessä. Opiskelu voi antaa mahdollisuuden myös tulla osaksi jotain yhteisöä, mikä tukee yksilön osallisuudentunnetta. Lisäksi osaavaan kansaan panostaminen on kaikkein tasapuolisinta yritystukea.

Yrittäjyyden riskien purkamista

Yrittäjyyttä tarjotaan helposti ratkaisuksi työttömyyteen, vaikka yrittäminen on tällä hetkellä todella haastavaa. Siirtymistä työttömyyden, palkkatyön ja yrittäjyyden välillä tulisi helpottaa. On luonnollista, että ihmiset tekevät perheissään riskianalyysejä ja jättävät ehkä hyvänkin yritysidean toteuttamatta, koska riskin kantaminen on sula mahdottomuus taloudellisesta näkökulmasta. Yrittäjyys ei elätä, ellei kassa kilise ja nyt se ei todellakaan kilise.

Ihmiset pelkäävät tässä taloustilanteessa ja erilaisten uhkakuvien valossa tulevaisuutensa puolesta, joten käyttövaroja laitetaan mieluiten tileille, mahdollisten pahojen päivien varalle, kuin kuluttamiseen. Osa säästää jopa pitemmällä aikavälillä siksi, että lukee päivittäin järkyttyneenä uutisointia siitä, etteivät ikääntyvät saa enää tarvitsemaansa hoitoa ja hoivaa. Olemme alkaneet pelätä vanhenemista ja muiden armoille jäämistä. Epävarmuuden pelossa olemme taloudellisen varautumisen monimutkaisessa kierteessä, joka monen talousasiantuntijankin mukaan tuntuu vievän meitä yhä syvemmälle taantumaan.

Rakenteita, jotka ylläpitävät osallisuutta

Tässä työmarkkinoiden välitilassa tarvittaisiinkin joustavia rakenteita, jotka ylläpitävät osallisuutta ja ehkäisevät syrjäytymistä. Luovat toivoa! Tämä voi tarkoittaa aiemmin mainittujen lisäksi esimerkiksi matalan kynnyksen oppimisympäristöjä, vapaaehtoistoimintaan osallistumista tai yhteisöllisiä toimintamalleja, jotka eivät rankaise aktiivisuudesta.

Työttömyyden psykologinen hinta

Pitkäaikaistyöttömyyden suurin vahinko syntyy henkisellä tasolla: kelpaamattomuuden kokemus kaventaa elinpiiriä ja murentaa toimintakykyä. Kun hakemuksiin ei tule muita kuin geneerisiä, Kiitos-mutta-ei kiitos-vastauksia, mieli alkaa uskoa tarinaa, joka ei ole totta: ettei osaamista ole, ettei kelpaa, ettei ole mitään annettavaa. Kaikki tämä ruokkii ihmisen syvintä pelkoa, pelkoa hylätyksi tulemisesta.

Tämä inhimillinen, työttömyyden pitkittymisen hinta muuttuu, ja on jo muuttunutkin, nopeasti kansantaloudelliseksi ongelmaksi lisääntyvinä palvelutarpeina, heikentyneenä työ- ja toimintakykynä sekä menetettynä veropohjana.

Meillä ei ole aikaa odottaa

Suomen taloustilanne on haastava. Kenellekään ei ole jäänyt epäselväksi, miten on pakko leikata. Suomen tulee tietenkin tarkastella erityisesti talousarvion menoeriä kriittisesti, mutta en ole aivan vakuuttunut siitä, miten huolellisesti nyt tehtyjen leikkausten lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutusarvioinnit on tehty tai miten priorisointia on toteutettu. Näen jo niiden raadollisia vaikutuksia käytännössä, ihan tavallisten ihmisten arjessa. Leikkaukset toki tuovat lyhyen aikavälin säästöjä, mutta riippuen kohdennuksesta, pitkällä aikavälillä ne saattavat myös vakavasti heikentää hyvinvointia ja tuottavuutta. Onko samaan aikaan tehty riittävästi kasvun mahdollistamiseksi?

Olen erityisen huolissani siitä, miten erityisesti heikoimmassa asemassa oleviin on suunnattu erilaisia, vaikutuksiltaan kumuloituvia leikkauksia. Kohtuuttomimmalta on tuntunut työttömyysturvan lapsikorotuksen poistaminen. Osin näillä leikkaustoimilla on aiheutettu raju pysähdys suomalaiseen kulutuskysyntään, mutta myös ajettu suomalaisia aivan kestämättömään ahdinkoon. Suomen tulevaisuus vaatii investointeja inhimilliseen pääomaan, osaamiseen ja työkykyyn, ei niiden kaventamista. Suurin uhka suomalaiselle yhteiskunnalle on sen sisältä päin syntyvä kahtiajako voittajiin ja häviäjiin. Meidän menestysreseptimme kansakuntana on ollut mahdollisuuksien tasa-arvo. Toivon, että ymmärtäisimme sen merkityksen myös jatkossa.

Minulle nämä ratkaisut eivät näyttäydy puoluepolitiikkana vaan inhimillisyytenä ja empatiana, jotka todentuvat myös taloudellisena kasvuna pitkällä aikavälillä.

Pitkäaikaistyöttömyyden pysäyttäminen tai ehkäisy ei tapahdu yhdessä päivässä tai yössä, mutta jokainen päivä on ratkaiseva lopputuloksen kannalta.

Rakenteet on oltava ihmisiä varten

Suomessa on huikean paljon osaamista ja vilpitöntä halua tehdä töitä. Pitkäaikaistyöttömyys ei ole yksilön epäonnistuminen vaan rakenteellinen ongelma, jonka ratkaisemiseen tarvitaan meidän kaikkien rohkeutta ja oikea-aikaisia päätöksiä. Uudenlaisia haasteita ei ratkota vanhoilla konsteilla. Työelämä on muuttunut monella lailla peruuttamattomasti, joten on etsittävä ja kokeiltava ennakkoluulottomasti täysin uudenlaisia ratkaisuja.

Nyt on aika tarkastella järjestelmiä siitä näkökulmasta, miten ne palvelevat ihmisiä, ei toisin päin. Sillä välin meidän tehtävämme on varmistaa, etteivät ihmiset putoa odotuksen välitilaan, josta ylös pääseminen voi olla jopa mahdotonta.

Puhun usein inhimillisen toivon merkityksestä ja palaan siihen myös tässä. Minua on puhutellut eräs pyramideista löytynyt seinäkirjoitus:

”Ilman toivoa ihminen menehtyy.
Ilman unelmia kansat katoavat.”

…siksi toivon merkitystä ei pidä vähätellä, Tiina Parikka